perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Sain Soilalta hyvän mielen haasteen, ja mikäpä olisi mukavampaa kuin miettiä niitä elämän kivoja juttuja. 

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)." 


 Hassuttelut kummitytön kanssa.

 Puhtaat lakanat.

 Kukat.

 Hetket miehen kanssa.

 Hyvä ruoka.

 Leipominen.

Erilaiset hetket erilaisten ystävien kanssa.

Kevät.

Tulevaisuus.

Loma.

Haastan kaikki bloggaavat lukijat! On niin kiva ajattella mukavia asioita!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Vähiin käy

Tänään on pistetty omalta osalta terveystiedon aineopinnot pakettiin. Vielä yksi kerta on jäljellä, mutta silloin ei tarvitse muuta tehdä kuin olla paikalla. Kolmen kurssin pisteet puuttuvat vielä rekisteristä, mutta ne tulevat sinne ripotellen parin viikon aikana.

Eilen ja tänään olen pakertanut viimeistä kasvatustieteen esseitä, tavoitteena palauttaa se huomenna. Viimeistään kuitenkin maanantaina.

Toukokuussa yksi tentti, läpihuutojuttu oikeastaan.

Sitten se G. Mutta onneksi se on jo hyvällä mallilla.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tunnustuksia

Sain peräti kaksi samaa tunnustusta, toisen Annilta ja toisen Soilalta. Hirmuiset kiitokset molemmille!

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta sillä voi tarkoittaa myös suosikkia. Palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 lukijaa.
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

 Ihana tapa saada hieman näkyvyyttä pikkuisille blogeille. Tuo 200 lukijaa on vielä kaukana, mutta kyllähän blogia melkoisen monta kertaa (ainakin omasta mielestä) päivittäin klikkaillaan.

Tällä kertaa tunnustuksia lähtee vain kolme, sillä en viitsi laittaa sitä jo tunnustuksen saaneille.
  
Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville bloggaajille:
Outi 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kohta juhlitaan

Tänään juhlitaan perheen kesken isoisän pyöreitä vuosia. Alkupalat valmiina, lasit vielä tyhjinä. Juurekset uunissa ja pihvit pekoniin käärittynä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vähiin käy

Tällä hetkellä viedään viimeisiä tiukkoja rutistuksia yliopistolla. Yksi seminaarityö saatetaan päätökseen tällä viikolla, kuun loppuun mennessä raapustetaan vielä yksi essee ja toukokuun 21. päivä on viimeinen tentti. Kesällä kasataan gradu sitten loppuun.

Tämä viikko tuntuu jotenkin erityisen työläältä, seminaarityö hieman stressaa. Se on viimeisiä hiontoja vesille valmis. Kuitenkin aina kun avaan työn, tuntuu ajatus jotenkin katoavan. Pelkään, että lopputuloksesta tulee sekava sen takia.

Nyt on kuitenkin hetki tehdä jotain kivaa. Nähdään tyttöjen kesken, minä, kaveri ja kummityttö.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Mä tykkään Lontoosta!





 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Hetkiä Lontoosta. Epäilen, että sisälläni asuu pieni britti, niin paljon tykkään!
Heti ensimmäisenä iltana tuli syötyä perinteinen Fish and Chips -annos, sitä olin ehtinyt odottamaan. Käytiin haistelemassa tunnelmaa jalkapallostadionilla Westham-Birmingham -pelissä, tutustumassa tuttuihin Madame Tussaudsilla, kierrettiin nähtävyydet ja shoppailtiin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sunnuntain paras

Työpäivän jälkeen miehen valmistama illallinen. Pienet teot tuntuvat suurilta.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Laiska bloggaaja

Taas blogataan puhelimella. Se vaan on niin helppoa! Ei tarvitse avata konetta ja siirtää kuvia :)

Viikonloppuna oltiin mökkeilemässä, ei kyllä yhtään ollut suunnitelmissa. Mutta ystävien innoittamana suunnattiin kohti Kustavia. Vähän oli lyhyt reissu, minä kun lähdin töihin muiden vielä nukkuessa.

Käytiin kävelyllä, pelattiin Trivial Pursuita, venyteltiin Twisterin avulla ja saunottiin. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja käytin ystäviä koemaistajina. Olen luvannut tehdä isoisän 60-vuotisjuhliin muutaman kakun, ja pitäähän ne testata ennen juhlia. Nyt testattiin brownie-valkosuklaajuustokakku.