torstai 26. heinäkuuta 2012

Yksinäisenä iltana

Työpäivä takana, vapaailta edessä. Tänään ja eilen olen melkein viettänyt graduvapaata, huomenna palataan sen pariin. Vähäsen vain muokkailin sitä eilen. Eilen oli pakko siivoilla kämppää ennen töitä, ja tänäänkin on ollut työpäivä.

Mies on töissä, joten teen sitä, mitä muuten ei kovinkaan paljoa tehdä: tyttöjen leffoja! Höystettynä pyykinpesukoneen äänellä, myöhemmin vielä kupponen tai kaksi teetä.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lastenpäivä

Eilen sain nauttia pikkuisten (ja vähän isompien) seurasta. Käytiin kirjastossa kahvilla ja samalla sain lastenosaston esittelyn reippaalta kaksivuotiaalta. Tiesittekö, että siellä on leikkipaikka ja huisinhauska lainausautomaatti?

Iltapäivällä sain kummitytön muutamaksi tunniksi hoitoon kun vanhemmat viettivät lapsivapaata elokuvissa.

Illemmalla pikkuveli tuli pikaisesti käymään ennen palaamista kasarmille.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

The time is now

Tämä tyttönen hankki itselleen uuden aikaraudan! Tai no ei siinä paljoakaan rautaa taida olla, mutta ajan siitä näkee.

Uusi kello on ollut harkinnassa jo tovin. Kriteerinä oli, että ajasta on saatava kunnolla selvää. Vanhoissa kelloissa kun on ollut vain neljä "numeroa". Eli jokin täppä 12, 3, 6 ja 9 kohdalla.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

On the green

Tänään nautittiin ihanasta ilmasta. Ensin käytiin ajelemassa moottoripyörällä, seuraavaksi suunnattiin Naantalin viheriöille.

Itse en toistaiseksi lajista ole innostunut, mutta mukanaolo on kivaa ulkoilua.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Girls night out

Eilen oltiin tyttöjen kanssa nauttimassa ihanasta ruuasta Smörissä. Iltaa jatkettiin vielä viiniravintola E. Ekblomin terassilla.

Vaihdeltiin kuulumisia ja naurettiin paljon. Nyt ollaan risteyksessä, kaksi viidestä muuttaa muualle Suomeen. Neljä vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa!

Kiitos ihanat!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Iltapala

Saimme 1-vuotishääpäivän kunniaksi lahjaksi pienen pullon punaista kuohuvaa. Tänään nautittiin se iltapalaksi, mansikoiden kera tietenkin.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen

Tänään meillä vietetään ensimmäistä hääpäivää. Vuosi sitten aamulla oli sateista, mutta ilma selkeni päivän edetessä. Muutama pisara tuli illallakin, mutta se ei meitä haitannut.

Vieläkin sydän pakahtuu.

Ensimmäinen takana, monta ihanaa edessä.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Tunnelmia tältä päivältä.

Mahtavaa seuraa, hyvää ruokaa ja leppoisaa tunnelmaa.

Ei sitä muuta kaipaa.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

SLN

Savonlinnassa nähtiin tuttuja, syötiin jätskiä, katseltiin Olavinlinnaa järveltä (automaattisesti meinasin kirjoittaa mereltä), tehtiin pieni venekierros ja maiskuteltiin muikkuja.

Kiva reissu, kiitokset isäntäväelle!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kohteessa

Täällä sitä ollaan. Jo jokusen aikaa oltu, mutta ei sitä ihan heti viitsinyt paljastaa :)

The road is long

Täällä ollaan, matkalla jossain päin Suomea. Muutama kuva on napsastu autosta, vielä on matkaa jäljellä.

Näyttääkö tutulta, arvaatko mikä on kohdekaupunki?

Mobiiliblogger tietenkin laittaa kuvat sekalaisessajärjestyksessä, mutta keskimmäinen kuva on viimeksi otettu ja kolmiosilta on ennen vaaleansinistä siltaa.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Valistusta!

Käytiin tänään appiukon lapsuuden kodissa. Appiukon vanhasta huoneesta löytyy pieni aarreaitta, vanhoja koulukirjoja, vihkoja ja piirrustuksia.

Pätevöityessäni luokanopettajan lisäksi terveystiedon opettajaksi, herätti yksi kirja erityisesti mielenkiintoni. Kyseessä on Otavan vuodelta 1953 oleva Terveysoppi.

Löytyi sieltä myös aiheeseen sopiva piirustus, toisella luokalla taiteiltu.

Terveystiedosta tuli oma oppiaineensa vuonna 2001. Mutta on aiheesta tehty oppikirja jo 50-luvulla.

Ehkäpä voin joskus käyttää näitä aarteita osana omaa opetusta.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pojasta mieheksi

Tänään oli se päivä, jolloin pikkuveli astui Puolustusvoimien palveluun. Miten se voi olla jo niin iso?!

Ihan hassua. On muuten ihan erilaista kuin silloin kun mies lähti armeijan harmaisiin. Tai no lähinnä sinisiin. Siitäkin on jo kahdeksan vuotta! Kun mies lähti armeijaan, olimme seurustelleet reilu kolme vuotta, juuri lukiosta valmistuneita ja asuin yksiössä. Tiesin, että mies pärjää, ikävä tietenkin vaivasi siitä huolimatta.

Mutta pikkuveli on PIKKUveli, miten se pärjää? Ja kuinka vanha minä olen, jos pikkuveli on jo noin vanha?! Onneksi veli on hyvä tyyppi, kyllä sekin siellä pärjää.

Mutta eipä tuo oma miekkonen mikään mies ollut palatessaan, samanlainen pikkupoika on vieläkin. Katsotaan kuinka veljelle käy.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Yksi vene, kaksi yötä ja kuusi ihmistä

Tänä vuonna matkattiin Ahvenanmaalle, ihan pääsaarelle asti. Ensimmäisen yön majapaikaksi valikoitui Kastelholm ja toinen yö vietettiin Brändön Lappossa.

Kastelholmassa vietettiin Kustaa Vaasa -päiviä, vuosittain heinäkuussa vietettävät juhlat. Itse tykästyin paikkaan kovin. Ihanan idyllistä. Täältä löytyy myös Ahvenanmaan ainoa linna, jota käytiin myös ihastelemassa. Suosittelen!

Lappo jäikin sitten lähes näkemättä, sillä sää muuttui sen verran huonoksi, että kiertelyt jäivät väliin. Kuviakaan ei puhelimesta löydy yhtään. Mutta varsin mukavalta paikalta vaikutti.

Tällä kertaa sain Ålands pannkakaa, siitä kun olen jo muutamalla aiemmalla venereissulla haaveillut.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Miehen bravuuri

Vaikkakin meidän perheessä kauhan varressa hääriikin nainen, on yksi ruokalaji miehen valtakuntaa.

Lätyt. Tavalliset ja muurinpohjapannulla paistetut. Tällä kertaa muurinpohjapannulla paistettuja. Maidon kanssa.