sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Yökyläilyä

Eilen meille tuli yökylään yksi viisivuotias prinsessa. Illalla vähän piirreltiin ja väriteltiin, aamulla leivottiin sämpylöitä.

Leppoisaa sunnuntaita!





tiistai 13. marraskuuta 2012

Notebook

Tänään se kotiutui, valmistujaislahjani!

Mies oli puhunut lahjaan mukaan isomman porukan, ja näin sain yhden melko arvokkaan lahjan.

Se on ihana! Ohut, kevyt ja söpö!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Skyfall

Eilen vihdoin ja viimein käytiin katsastamassa uusin Bond. Aiemmin ollaan oltu niin myöhään liikenteessä, ettei hyviä paikkoja enää ollut jäljellä. Nyt liput varattiin jo alkuviikosta. Kyllä sinne eturiviinkin katsojia riitti, leffasali oli täpötäynnä.

Blogi in jäänyt hieman varjoon, en vain ole jaksanut. Viikko on mennyt flunssassa, yöt ovat menneet melko huonosti, joten työpäivän jälkeen mielessä on ollut päiväunet. Sohvaa on siis kulutettu.