perjantai 30. syyskuuta 2011

Nesting

Täällä on hirmuinen pesänrakennusvietti menosa. Tai no ei varsinainen pesänRAKENNUS, mutta sisustus. Sisutuksen vaihtaminen/uusiminen on kuitenkin melkoisen hankalaa. 

1. Sohva on aika iso sisutuselementti. Haluaisin vaihtaa sen, mutta se ei ole rahallisesti mahdollista/kannattavaa. Tällä siis mennään. 
2. Myös keittiökalusteet ovat aika iso juttu. Haluaisin ison ruokapöydän, jonka ääreen mahtuisi paljon ihmisiä. Se vain ei mahdu tähän kämppään. 

Siinä kaksi ehkäpä suurinta ongelmaa. 

Eilen selailin Elloksen kuvastoa ja bongailin uusia keittiön verhoja. Tänään hiplailin uutta vilttiä sohvalle ja valokuvakehyksiä. Viltti jäi hiplailuasteelle, koska en ollut varma materiaalivalinnasta. Ei kotipesua ja valkoinen. Ei hyvä yhdistelmä tässä taloudessa. Kehyksetkin jäivät kauppaan kun huomasin toisessa hieman naarmuja. Lähdin hakemaan uutta, mutta jätinkin molemmat hyllyyn kun en ollut varma väristä. Toisaalta ne olivat valkoiset, eikö ne sovi kaiken kanssa? Ajatuksena oli laittaa toiseen kehykseen mustavalkoinen hääkuva meistä, ja toiseen tulevan kummilapsen kuva. Mutta onko tyhmää laittaa kaksi kuvaa, joista toinen on värillinen ja toinen mustavalko. 

Mietinkö ehkäpä liikaa ihan vain valokuvakehyksiä?

Edit: Teksti on kirjoitettu jo torstaina, en sentään tänä aamuna ole ehtinyt kaupoille :)

torstai 29. syyskuuta 2011

Olen kovin tykästynyt bloggerin eri toimintoihin. Kivasti näkee mistä on blogiin tultu, mitä selamia käytetään, millä hakusanoilla blogin löytää, ja ennen kaikkea, mitä tekstiä on eniten katsottu. 

Tällä hetkellä bloggauksistani eniten klikkailuja on kerännyt "It's a baby!" huimilla 73:lla näyttökerrallaan. Tässä vain itsekseni pohdin, että kuinkahan moni on siinä vaiheessa kuvitellut, että allekirjoittanut saa vauvan... Ja mikä pettymys se onkaan ollut, kun asian laita ei näin ollutkaan :) 

Tällaisia ajatuksia minulla heräsi, voi hyvinkin olla että epäilyni ovat ihan metsässä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Eilinen oli melko kiire päivä.

Aamulla heräilin seitsemän aikoihin ja aamutoimet suoritettuani hyökkäsin seuraavien tuntisuunnitelmien pariin. Suunnitelmat väkerrettyäni heitin vaatteet niskaan ja vähän puuteroin nenää, ja lähdin kohti harjoittelukoulua. 

Ensi viikon jälkeen meillä alkaa harjoittelun toinen osio, joka kulkee nimellä viikkoharjoittelu. Opetamme viikon ajan luokalle kaikki aineet (myös musiikin, KÄÄKS!). Eilen sitten palaveerattiin luokanlehtorin ja harjoittelijoiden kesken. Palaverin jälkeen tulin kotiin kaupan kautta (eineksiä, nam), pikkuinen lepohetki kotona, ja sitten ihanaa tytteliä vahtimaan, jotta vanhemmat pääsivät vanhempainiltaan. Lapset kyllä kasvavat niin hurjaa vauhtia! Tyttönen on vasta puolentoista, mutta silti niin iso. Vielä ei hirmuisesti jutustella, mutta kommunikointi on jo niin selkeää!!! 

Illalla vielä käytiin pikaisesti kälyn luona kahvittelemassa (eli teetä hörppimässä), ja vaihtamassa pikaiset kuulumiset. Illalla sitten uni maistuikin!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tunnelmia maanantailta

Maanantai on kääntynyt loppupuolelle. 
Kuten kaikki maanantait, tämäkin maanantai täyttyi terveystiedosta. Aloitettiin tentillä, jatkettiin demolla ja päätettiin luentoon.
Kaupan kautta kotiin, tiskivuoren raivaus ja uuden luonti (jota myös ruuanlaitoksi sanotaan). 
Vähäsen keskiviikkoisten tuntia miettimistä, huomenna on luvassa itse tuntisuunnitelmien kirjoittaminen. Pitäisi olla melko nopeaa (kuuluisat viimeiset sanat), aika pitkälti ajatustyö on jo tehty. 

Sohvalla köllöttelyä ja telkun kattomista. 

Tämän hetkinen perus-maanantai. 

Millaisia teidän maanantait ovat?

Megahelppo kinkkupiirakka tai hienommin sanottuna Quishe Lorraine 

Pohja 
100g voita 
2 dl vehnäjauhoja 
ripaus suolaa 
2 rkl vettä 

Täyte 
150g savukinkkua 
150g Emmental juustoraastetta 
3 munaa 
150g ranskankermaa 
ripaus mustapippuria 
1dl persiljaa 
½ paprika 

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele voideltuun piirasvuokaan. 
Paloittele paprika ja savukinkku. Sekoita täytteen aineet, ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 35 min. 

Helpomman tästä vielä saa kun ostaa valmiiksi kuutioitua/suikaloitua kinkkua. Pohjana voi myös käyttää valmista voitaikinapohjaa, mutta pohja on todella helppoa tehdä itse. 



sunnuntai 25. syyskuuta 2011



Tämä sai hymyn nousemaan huulille kun eilen kierreltiin kaupungilla kaverin ja tulevan kummitytön kanssa. Oli ihan pakko napsasta kuva kännykällä.

Tänään lueskelin terveystiedon tenttiin, ja yksi artikkeleista koski mediaa. Jotenkin yhdistin nämä kaksi asiaa. Tämä nyt on yksi pieni juttu mainonnan maailmassa, mutta eipä tällaisilla mainoksilla ainakaan edistetä lukutaitoa :)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Taas on viikko vierähtänyt eteenpäin ja viikonloppu kolkuttaa ovella. Tänään on luvassa harjoittelua ja töitä. Eipä mitään ihmeellistä. Toisaalta, mikäpä nyt niin kovin ihmeellistä on. Aika peruselämää tässä koko ajan vietetään. 

Huomenna ajattelin aloittaa päivän siivoamisella. Kämppä on taas pyörremyrskyn jäljiltä! Siivous vain koko ajan siirtyy eteenpäin. Jahka olen reippaasti hieman parannellut kämpän ulkonäköä, on luvassa ajanviettoa kaverin ja tulevan kummitytön kanssa (miljoona kertaa sydän tähän). Kävin muuten eilen ostamassa ristiäislahjan :) Mutta eipä siitä sen enempää. 

Tänään tilasin makaroonilaatikkoa ja köyhiä ritareita isäpuolelta. Pitäisi vielä ilmoittaa ajankohta niiden lunastamiselle. Jospa vaikka sunnuntaina ehtisi.

Maanantaina on edessä aloitustentti, joten siinä on tekemistä tyhjiin kohtiin. 

Sellainen viikonloppu luvassa tällä kertaa.

torstai 22. syyskuuta 2011

Before/After

Järkyttävät kuvat(!!!!), mutta idea selvinnee :)
Yh, mikä ilme!
Edit: Piti muuten ajastaa tää huomiseen aamuun, mutta näppäränä julkaisin sen heti. Höh. Olisi ollut huomiseksi postaus valmiina.











Vielä ovat gerberat Tuomiokirkon edustalla. Huomenna klo 12 niitä aletaan jakamaan halukkaille. 
Käytiin tänään luokan kanssa kuvaamassa gerberoita. Ennen kuin oppilaat saapuivat, kuvailin itse. 
 
Oli ratkiriemukasta! Oppilaat olivat niin tohkeissaan :)

Hieman nauratti tuo yksi kuvailija sateenvarjonsa kanssa. Se vain näytti niin hassulta kukkameressä :) 

Mukavaa torstaita!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011


Sadepäivä. 

Olenko ainoa, josta tuntuu että tänä syksynä on satanut paljon enemmän kuin viime syksynä? 

Sadepäivä on yksi hyvä syy lisää polttaa kynttilöitä, köllötellä collagepöksyissä ja raahata paksu peitto sohvalle. 



 

Täydellistä sadepäivän rentoutumismusiikkia :)

Ihanaa sadepäivää teille!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Lauantaina kävin työpäivän jälkeen hakemassa kaveripariskunnan kyytiin, ja hurauttelin kotiin. Kipitimme Kerttuun hieman iltaa istumaan, ja seuraamme liittyi vielä yksi pariskunta. Nautittiin Kertun hamppareista (tosin ruishamppari osoittautui melko haasteelliseksi syötäväksi) ja muutaman lasin viiniä. Kertusta päätimme vielä piipahtaa Kouluun, ja se oli hyvä päätös! 

Koulussa oli melko täyttä, mutta yhden huoneen ovi oli hieman raollaan ja rohkeasti astuimme sisään. Kävi ilmi, että kyseessä oli yksityistilaisuus (ups). Olimme kuitenkin tervetulleita, mikäli heidän laulunsa ja tanssinsa ei häiritse. Juomiemme lisäksi saimme nauttia kitaramusiikista, mahtavasta espanjalaisesta (?) laulusta ja tanssista! 

Tykkäsin kovasti!

It's a baby!

Eilen vietettiin babyshowereita, ja tulevalle äidille showerit tulivat melkoisena yllätyksenä. Myöskin hänen miehelleen kutsut olivat yllätys. Miehelle oli kyllä kerrottu jo kauan sitten kutsuista, mutta miekkonen oli unohtanut täysin. Onneksi tunnemme miehen melko hyvin, ja varauduimme tähän. Piti siis varmistaa, että tuleva äiti on kotona kun häntä tullaan hakemaan. Lähetettiin hänelle tekstiviesti vajaa viikko ennen showereita. Viestissä käskettiin olla tiettyyn aikaan kotona, kyyti tulee hakemaan. 

Tuleva äiti haettiin kotoa päiväunilta. Täysin pihalla siitä, mitä tapahtuu. Myöskin hän oli unohtanut saamansa tekstiviestin. Onneksi sattui olemaan kotona, sillä päivä oli kulunut Ikeassa, Bauhausissa, K-Raudassa sun muualla. 

Joten yllätys oli onnistunut, vaikka pelkäsimmekin tuon tekstiviesti hieman pilaavan yllätyksen. Vielä hetken kesti tajuta mitä oikein tapahtuu, kun äiti tuotiin showereihin. Tuttuja naamoja talo täynnä, mutta miksi :) 

Syöpöteltiin hyvin, turistiin vauvoista ja kaikkeen niihin liittyvästä, avattiin lahjat ja muisteltiin menneitä. 




maanantai 19. syyskuuta 2011

Arvostaisin hässäkkää

Ei ole varmaan kovinkaan suuri yllätys, että väsyneenä voi tulla hieman levotonta juttua. Kun tähän vielä lisätään kahdeksan tuntia samaa ainetta, ja se ainoa päivä viikosta, jolloin on läsnäoloa yliopistolla, on levoton juttu taattua. Kaiken kuorruttaa melko puuduttava luento.

Sen saimme todeta tänään yliopistolla. Jo viime kerralla opimme, että luento on melko tylsä, mutta läsnäolovelvollisuuden takia siellä on istuttava. Kaveri otti kannettavansa mukaan, jotta meillä olisi jotain tekemistä. Surffailtiin siellä sun täällä, ja samalla kaveri skypetteli siskonsa kanssa. 

Jossain kohdin juttu meni hieman levottomaksi, ja siinä onkin sitten kiva pidätellä naurua, kun opiskelijakollega pitää edessä omaa alustustaan. Pärskähtelin tovin omia aikojani, pystymättä katsomaan kaveria saati kaverin konetta. 

Mitäköhän on odotettavissa silloin kun päivä kestää 8-16 sijaan 8.15-19.30? Can't wait! 

Toivottavasti teilläkin on ollut naurun aiheita tänään! Sellaisia hyviä naurun aiheita :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Positiivisen palautteen voima

Harjoittelun aikana saamme pitämiemme tuntien jälkeen palautetta luokanlehtorilta. Varsinkin tässä harjoittelussa olen huomannut, kuinka paljon palautteen anto voi vaikuttaa omaan mielialaan ja harjoittelufiilikseen. 

Itse olen onnellisessa asemassa, sillä omat mielipiteeni ja oma tyylini ei ole täysin ristikkäisiä. Luokanlehtorimme tuntuu myls olevan perusasenteeltaan todella positiivinen. En usko, että hän kovin negatiivista palautetta antaisi.

Vaikka itse palaute ei olisikaan negatiivista, voi se näyttää siltä. Välillä saa kuulla ihan "livenä" kuinka harjoittelijan ja ohjaajan käsitykset ovat niin kovin erilaiset ja facebookin ihmeellisestä maailmasta saa lukea, kuinka opiskelija on jo lopen kyllästynyt jatkuvaan negatiivisuuteen.

Toivottavasti tämä tekemäni huomio kulkee matkassani, ja opin myös itse antamaan paremmin positiivista palautetta. Ja toisaalta myös ottamaan sitä vastaan. Itseä on kovin helppo vähätellä, mutta pitäisi pystyä ylpeänä ottamaan positiivinen palaute vastaan. 

Huh! Kylläpä oli syvällistä. 

Positiivista päivää kaikille!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Viikko 2

Niin se vain on toinenkin harjoitteluviikko lopussa. Ainejakoista harjoittelua siis jäljellä kolme viikkoa, jonka jälkeen vuorossa on viikkoharjoittelu. 

Taisin muuten kirjoitella aiemmin rentoutumisesta viikonloppuna... Noh, otin sitten sunnuntaiksikin töitä :) Ups. 

Tänään on ollut hyvä päivä. Tunnit menivät melkoisen hyvin, ehdin hieman lepäilemään kotona, jonka jälkeen kävin vähäsen shoppailemassa. Törmäsin pikkuveljeeni (joka tuli ja söi rahoillani, ja tämän avulla kiristin häntä olemaan kotona sunnuntaina kun menen käymään) ja kiertelin katselemassa ristiäislahjoja. Olin hyvä vaimo ja ostin miehelle "lääkkeitä" huomiseksi. Tänään on joukkueen saunailta.

Kotona sain tehdyksi yhden koulutehtävän, joten sen kanssa ei tarvitse työpäivien jälkeen painia. Höpöttelin ihan vain tovin (tai kaksi) kaverin kanssa puhelimessa. Pesin pyykkiä (toivottavasti työpaita kuivuu huomiseksi) ja röhnötin sohvalla. 

Nyt kun asiaa tarkemmin miettii, taisin jo tänään hieman rentoutua. 

Hyvää yötä!

(Ps. Kertokaa kun ette jaksa enää koulujuttuja. Tällä hetkellä elämä hieman täyttyy niistä)

Huomenta!

Ihanaa aamua kaikille! 

Tänään viikonloppu jo kolkuttelee ovella ja allekirjoittaneen kohdalle se tarkoittaa työntäyteistä lauantaita ja melkoisesti koulutöitä sunnuntaina. 

Maanantaiksi pitäisi tehdä pieni alustus terveystietoon. Myöskin lukeminen yhteen aloitustenttiin pitäisi aloittaa, tentti kun on viikon päästä. 

Toivottavasti viikonloppuun kuuluu myös hieman rentoutumista. Taitaa rentoutuminen tulla ihan automaattisesta, ainakin siltä on vaikuttanut muina viikonloppuina. Vaikkakin onkin töissä, on se silti erilaista kuin tämä harjoittelun arki. 

Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopuksi?

torstai 15. syyskuuta 2011

Vipinää ja vilskettä. 
Siitä on tämä päivä tehty. 
5-6-vuotiaita esikoululaisia, Fröbelin palikoita, ulkoleikkejä, itkuja ja haleja. 

Ilta onkin sitten ollut pelkkää löysäilyä.

Huomenna jatkuu harjoittelu ja hieman jännityksellä odotan miten huominen tunti menee. Lähteekö täysin lapasesta, vai toimiiko hieman erilainen tunti. Se jää nähtäväksi.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syksy. 
Se aloitettiin meillä eilen. 


Kynttilänvaloa ja pannullinen teetä. Löhöilyä sohvalla.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tehopäivä

Tänään ajattelin olevani tehokas. Pestä pyykkiä, tehdä tuntisuunnitelmia, lukea teksti terveystiedon tehtävää varten ja tehdä muita kouluhommia. Herättyäni laitoin pesukoneen päälle ja annoin sen pestä pari koneellista pyykkiä. Leiriydyin tietokoneen ääreen, tarkastin sähköpostit, facebookin ja luin blogit. Aloitin suunnittelemaan perjantain tunteja. 

Pidin pienen tauon, jonka jälkeen huomasin, että netti on poikki. Ei siis materiaalin metsästämistä netin syövereistä. Tähän se inspiraatio sitten loppui. 

Nyt on tyhjä pää. Mikään ei tunnu sujuvan. Eilen tuntui olevan paljonkin ajatuksia tunneista ja blogista. Nyt ei tunnu löytyvän mitään kumpaankaan. 

Ehkä illemmalla on parempi.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Elämänpituinen luottamustehtävä


Sain lauantaina valokuvan ihanasta pikkuprinsessasta. Kuvan takana oli oheinen teksti.

 "Hei, 
Jos osaisin puhua, pyytäisin sinua kummikseni. Mutta kun en osaa pyysin äidiltä ja isiltä apua. 
Suostutko kummikseni?" 


(http://weheartit.com/entry/11630981

Sydän oli pakahtua.

Innolla odotan yhteistä tulevaa taivaltamme. 



sunnuntai 11. syyskuuta 2011




Posti on kivaa. Odotan aina innolla, josko postilaatikosta olisi kolahtanut jotain kivaa. Harvemmin sieltä mitään erityisen kivaa kolahtaa, mutta kun kolahtaa niin kylläpä se tuntuu kivalta. Taannoisten pihajuhlien kutsu oli yksi tällainen erikoisen mukava yllätys. Täysin odottamatta. 

Pienessä mielessäni olen ajatellut hieman yrittää jakaa tätä mukavaa mieltä muillekin, aina sopivan paikan tullen. Tämä idea oikeastaan lähti juurikin tuosta kutsusta. Ja kutsun lähettäjät olivatkin ensimmäiset "uhrini". Koska itse ilostuin kortista, päätin lähettää heille myös kiitoksen korttina. Tällä viikolla yksi pieni prinsessa (ja vähän tuoreet vanhemmatkin) saivat kortin. 

Kuvissa olevat kortit, nekin ovat kiittämistä. Tällä viikolla postimies sai kuljetettavakseen kiitoskorttimme. Häähumu alkaa hiljalleen laskea (tai ainakin niin mies toivoo), mutta päivä pysyy muistoissa ikuisesti.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Mmmmmmm....

Chocolate Chip Cookies 

250g voita tai margariinia 
3 dl fariinisokeria 
3 dl sokeria 
2 munaa 
1 tl suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
1 tl leivinjauhetta 
7 dl vehnäjauhoja 
250g karkeaksi rouhittua suklaata 
1 tl kardemummaa 
2 tl kanelia 

Sekoita huoneenlämpöinen rasva ja sokerit (fariini ja tavallinen). 
Lisää munat seokseen. 
Sekoita vaniljasokeri, suola, leivinjauhe, kaneli ja kardemumma jauhoihin (eli kuivat aineet sekaisin).
Yhdistä jauhot ja voi-sokeriseos. 
Lisää lopuksi suklaarouhe. 

Nostele taikinasta nokareita pellille (ohjeessa erikseen vielä mainittiin, että pellillä pitää olla leivipaperi). Paista 200 asteessa 6-8 min. 

Keksit ovat sisältä löysiä kun ne otetaan uunista, mutta se kuuluu asiaan. Anna jäähtyä ennen kuin yrität irroittaa keksejä. 








Nämä keksit löytävät tiensä ihanien työkavereiden suihin kiitokseksi ihansta häälahjasta. Kiitoskortin kera tietenkin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Ensimmäinen harjoitteluviikko pulkassa, ja mikä viikon päätös! 

"Sinulla on hyvä luottamus oppilaiden taitoihin ja he täyttivät asetetut odotukset tyylikkäästi. Oikein vaikuttavaa!... Tälle kaksoistunnille mahtui jälleen paljon asiaa. Kun opetusmenetelmät ovat monipuolisia, aika menee todella lennossa niin kuin tänään. Erinomaisesti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus."

Pieni pätkä saamastani palautteesta. 

Hyvä ettei ole tippa linssissä, niin iloinen ja otettu olen saamastani palautteesta. 

Mahtava viikonlopun aloitus. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

(Huomenna suunnataan auton nokka kohti mökkiä, mutta kiitos ajastetun postauksen, myös viikonloppuna ilmestyy tekstiä!) 

 

torstai 8. syyskuuta 2011

Tiedättekö sen tunteen, että olisi vaikka mitä kirjoitettavaa blogiin, mutta koittaa hillitä itseään kirjoittamasta viittä postausta päivässä? 

Lähiaikoina on ollut sellainen olo. Tiedän, että jossain vaiheessa tulee hiljaisempi vaihe, jolloin ei tunnu olevan mitään kirjoitettavaa. Tai ainakin aina ennen on tällaisia kausia tullut. Toisaalta nyt asenne kirjoittamiseen on ehkä hieman erilainen. 

Ennen ehkä harkitsin jollain tavalla enemmän, mitä kirjoitan. Ja oma arkielämä ei tuntunut kirjoittamisen arvoiselta. Nyt tuntuu, että siitäkin saa jotain aikaiseksi. 

Kuitenkin olen tosiaan koittanut hieman hillitä itseäni, ja olenkin muutaman kerran kokeillut ajastettua postausta. Kirjotan tekstin valmiiksi, mutta julkaisen vasta seuraavana päivänä. 

Ehkäpä tämä jonkinlaista itsensä huijaamista, mutta toistaiseksi julkaistuja kirjoituksia on tullut lähes päivittäin. Myönnetään, että itse ainakin olen hieman malttamaton lukija. Innolla odotan aina uusia kirjoituksia lukemistani blogeista. 

Toisaalta osa kirjoituksista on juuri tällaisia. 
Ei päätä eikä häntää.

Leivontablogi

Viime aikoina talossamme on asunut pikkuinen Leipuri Hiiva. On ollut kaiken maailman kissanristiäisiä, joihin allekirjoittanut on tuottanut jotain makeaa.

Muinaistulien yöhön matkasi Aleksanterinleivosten lisäksi mustikkainen valkosuklaa-limerahkapiiras. Ohje on alunperin Valion sivuilta bongattu. 

Pohja 

1,3 dl juoksevaa margariinia 
1 dl sokeria 
1 muna 
1,5 dl vehnäjauhoja 
1 dl perunajauhoja 
1 tl leivinjauhetta 

Täyte 

3 dl (pakaste)mustikoita 
2 tl perunajauhoja 
2 prk valkosuklaa-limerahkaa
1 muna 
1½ dl sokeria 

Vatkaa keskenään margariini, sokeri ja muna. 
Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. 
Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. 
Sekoita mustikat ja perunajauho. 
Levitä mustikat pohjan päälle. 
Sekoita rahka, sokeri ja muna keskenään. 
Kaada rahkaseos mustikoiden päälle. 
Uuniin 40 minuutiksi 175 asteeseen. 
Tarjoa jäähtyneenä. 


Mitä mieltä olette leivontabloggauksista?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Monday, September 5, 2011 8:32 am

Hei,

Onneksi olkoon, olet tullut valituksi terveystiedon aineopintoihin 35 op
lv. 2011-2012!

Opiskelupaikan vastaanottaminen tulee vahvistaa viimeistään 8.9.
sähköpostitse allekirjoittaneelle. Opinto-oikeuden saaneen on
aloitettava opintonsa syksyllä 2011 ja opiskeluoikeus myönnetään yhdeksi
lukuvuodeksi. Mikäli opiskelija ei suorita opintoja loppuun lukuvuoden
aikana, tulee hänen hakea oikeutta opintojen jatkamiseen niille
opintojaksoille, jotka ovat jääneet suorittamatta tai kesken ja vaativat
osallistumista opetukseen (ei esim. tentti tai opintotehtävän palautus).
Oikeus voidaan myöntää perustellusta syystä (esim. opiskelijavaihto).
Jatkoaikaa sivuaineopinto-oikeudelle haetaan lomakkeella, joka löytyy
Turun yksikön www-sivulta.

Opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua
tiedekunnalta 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Lisätietoja
valinnasta antaa allekirjoittanut. 

Siinä sähköpostini tavoittanut sähköposti.

Siinä sitä on ohjelmaa tulevaksi lukuvuodeksi. Maanantaina alkavat tositoimet terveystiedon osalta, ja innolla odotan tulevaa. Syksyn kaikki maanantait ovatkin sitten melko täyteen buukattuja..
Tässä on lokakuun 24. päivä. Huomaa viereinen tiistai, jolloin kalenterista löytyy yksi vapaaehtoinen graduistunto. Onneksi joka maanantai ei ole ihan tällainen. Useimmiten aika on inhimillinen 8-16. 

Innolla odotan, mitä aineopinnot tuovat tullessaan!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Kutkutusta mahassa. 
Huomenna alkaa tositoimet, vuorossa on harjoittelun ensimmäisen opetustunnit. 
Kutkutus on hyvää kutkutusta. 
Sitä aina hieman jännittää miten kaikki menee, millaista palautetta saa ja miten aika riittää. 
Nyt vielä kupponen teetä, ja rentoutumista loppuillaksi.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Helan gåååååååår!!!!

 Tärkeä osa rapujuhlia on lauluvihko, ja erilaiset juomalaulut
 Niitä lauluja lauletaan tunteella!
 Päivänsankari
 Pöydät notkuivat myös muita herkkuja. Tarjolla oli rapujen lisäksi kinkku-juustosarvia, salaattia, kahta erilaista suolaista piirakkaa, pieniä "napostelutikkuja", suolakeksejä, sipsejä, karkkia kolmea makeaa jälkiruokaa...

 Kaverin saalis oli melko pieni..


Seuraavat viisi viikkoa

 


Tässä on seuraavien viiden viikon ohjelma. Opetan siis uskontoa ja ympäristö- ja luonnontietoa (terveystiedon osa-alueet). Viime viikko orientoiduttiin ja seurattiin opetusta, tällä viikolla päästään itse tositoimiin. 

Uskonnon suunnitelmat alkavat olemaan jo melko selkeitä, ja kahden viikon tuntisuunnitelmatkin ovat jo tehty. Ymppä ei vielä ole yhtä hyvissä kantimissa, mutta siihen tulee tänään muutos. Yliopistolla on ainedidaktikon ryhmäohjaus, josta uskon saavani apua ympän suunnitteluun.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Maanantaina

Viime maanantaina kävin hakemassa viimeisen vaihto-oppilaan lentokentältä. 
Oli aika kaunista. 



torstai 1. syyskuuta 2011

Ystävämme Kela

Haluan jakaa kanssanne jotain, joka kuvastaa ah niin hyvin opiskelijoiden parasta ystävää.. Kela. 
Me opettajaharjoittelijat olemme siinä mielessä varsin onnellisessa asemassa kun saamme myös harjoittelukoulusta opiskelijahintaista ruokaa. Ruokakupongit (2,20/kpl) saa ostaa ihanilta tekniikan pojilta (jotka eivät ymmärtäneet kaverin pointtia, kun yritti antaa setelin lisäksi kolikon, vaikka seteli riitti kuponkeihin. Sitä voi sitten miettiä, miksi tällaista kaveri yritti.). 

Kelan tarkastuksen jälkeen tuli päätös, jonka mukaan opiskelijakortti on ltava lautasella koko ruokailun ajan. Tämä on meidän kesken aiheuttanut pohdintaa siitä, saako kortin laittaa pois kun lautanen on tyhjä, vai vasta kun astiat palauttaa. 

Opettajien on myös saatava hieman ekstraa (tämä on ollut voimassa jo aiemmin), joten he saavat perusaterian lisäksi yhden hedelmän. 

Keittopäivänä korkeakouluopiskelijoiden on kuitenkin saatava lisäksi myös lisäkesalaattia. Tätä salaattia ei kuitenkaan saa tarjota oppilaille tai opettajille. 

Joten korkeakouluopiskelijat saavat noutaa ruokansa linjastoista 4,5 ja 6. Keittopäivänä linjastolla 4 on oma pikku boksinsa, josta siis korkeakouluopiskelija saa lisukesalaattinsa. 

Kelako hankala? 

(Oikeasti allekirjoittanut on selvinnyt ilman suurempia ongelmia ko. laitoksen kanssa, mutta tämä ihan pikkusen alkoi naurattamaan)

Arjen luksusta

Sitkeä flunssa vieläkin kiusaa, ja nenä alkaa olemaan niistämisestä rikki. Olo on myös ollut kovin väsynyt. Miekkonen oli ihana, ja tiistaina kotona odotti ihana yllätys jumpan jälkeen (jeps, kävin jumpassa vähän flunssaisena). 

 
Sain kukkia! Tiskivuori oli valloitettu! 

Ihanaa!